maanantai 13. joulukuuta 2010

Messari viikonloppu

Lähdettiin Merliinin kanssa reissuun perjantaina, Sarin kyydillä Hämeenlinnaan Kirstin luokse.Ilta meni pentuja katsellessa ja Merliiniä puunatessa.Pennut olivat syötävän suloisia ja todella tasaisia,ihme kun pentulaatikossa vipelsi 10 lasta. Suosikkikin löytyi,mainio neiti joka liikkui pisin pentulaatikkoa miten halusi,oli edessä mitä tahansa.




Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta Merliin sai vesihännän. Häntä roikkui alaspäin kuin halvaantunut . Yö taisi mennä Kirstillä miettiessä viedäänkö Merpa lainkaan kehään. Aamulla häntä oli vähän parempi, nousi jo vaakatasoon kuin oli tarpeeksi kiinostavaa. Lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä.
Näyttelyyn oli ilmoitettu todella vähän mustia, ihmettelen varsinkin kuin oli kaksi tittelinäyttelyä kyseessä.




Sitten kehässä kaikki tapahtui nopeasti, ennenkuin kunnolla tajusin Merlin oli saanut Helsinki junori Woittaja arvon eli He JW-10. Venäläinen junioriuros oli lentänyt kehästä murinan takia, ilmeisesti. Aaron sai EH:n . Merpa oli ainut junnuuros joka sai ERI:n. Merlin sijoitui paras uros kehässä 3:ksi, ei huonosti kesken kasvuiselta kakaralta!
Rop:ksi kruunattiin venäläinen narttu,joka liikkui hyvin.

Ei ollut shoppailu olo Kirstillä ja minulla , vähän kierretiin katselemassa mutta kumpikaan ei ostanut mitään.En muista koska olen tehnyt niin pikaisen messari vierailun.


Henkka ja Pirkko tuli hakemaan Merpan ja minut Espooseen kylään ja Kirsti lähti hoitamaan pentuja. Iltapäivä ja ilta meni upeasti, en tiedä kumpaa hemmoteltiin enemmän minua vaiko Merliiniä. Oli todella hyvää ruokaa ja seurasta puhumattakaan. Oli ihana olla tekemättä mitään.





Sunnuntaina täytyi rämpiä vielä aikaisemmin messariin. Matkalla sinne katselin teitä ja lunta, mietin mitä Helsinkiläiset tekee helmikuussa kaikella lumella. Taitavat hukkua siihen, tai ainakin autoliikenne loppuu.
Venäläinen junnu lensi taas hylätyllä ulos , veljekset saivat kumpikin ERI:n ja niistä Aaron voitti
Juniori Voittaja-10 arvon.Aaron sai myös Sertin sijoittuen paras uros kehässä 3. Merlin oli paras uros kehässä 4. Aika moinen viikonloppu Alekille, kumpikin poika sai voittaja tittelin!
Sunnuntainakin sama Venäläinen narttu kruunattiin Rop:ksi.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Chilla muutti ilahduttamaan lapsiperheen arkea!


Chilla on aktiivinen ja vilkas koira. Vilkkaudesta johtuen Chilla ei sopinut meidän mustislaumaan.
Onneksi uusi koti löytyi lähettyviltä jossa Chilla saa toteuttaa itseään.

maanantai 18. lokakuuta 2010

NIta Norjassa

Asiat ei aina mene niinkuin haluaisi ja voi tulla sellaisia yllätyksiä mitä ei koskaan haluaisi kokea. Niistä on jotenkin selvittävä ja jatkettava eteenpäin , jollain tavalla.

Amorin ja Nitan piti lähteä minun kanssa Norjaan , Tromsøn perjantai ilta.Olin suunitellut reissua yli puoli vuotta. Nita lähti,Amor jäi kotiin ja minua tarvittiin enemmän muualla.

Suuri KIITOS SANNI ja SARI kun ottitte minun kunigataren mukaani.KIITOS Sanni kun olet reissun huolehtinut Nitasta, kuin omasta koirastasi!


Tuomarina oli:Lisbet Utke, Danmark
ja tuloksena hienosti ERI,PN1,ROP,SERT,CACIB

Nitasta tuli NORJAN MUOTOVALIO ja sai viimeisen tarvittavan cacibin KANSAINVÄLISEEN MUOTOVALION ARVOON!!
C.I.B vahvistus tulee kestämään varmaan FCI:llä puoli vuotta.

Nitalla ja Sannilla on reissu mennyt hyvin . Sanin sanoja lainaten ; Aina olen Nitasta tykännyt nyt vielä enenemmän.
Rouva on kulkenut ja mennyt "vieraan" ihmisen, vieraissa paikoissa häntä ylhäällä iloisesti heiluen.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Tallinna 12.9.10

Tällä kerralla kokooonpano oli seuraavanlainen: Kirstin autossa oli Taru , Kirsti ja minä. Ja koirat mustat sisarukset Merlin ja Iines sekä valkoiset Amor ja Chilla. Marittan autossa lähti : Maritta ja Pauliina ja koirat Roosa ja Bandi.

Laitetaas nyt ensiksi kaikkien tulokset:
Aloitetaan mustista:
Tuomarina oli Gunnel Holm

Zornoi Icemann eli Merlin EH
Zornoi Illuzia eli Iines ERI,PN3
Antonio Banderas Skarb Serca eli Bandi ERI,PU2,Sert, EESTIN VALIO
Druzkaya Alyi eli Roosa ERI, PN2


Valkoisissa:
Tuomarina oli Nikolay Sedyh Venemaa/Russia
Fest Kieffer Antacia eli Chilla EH
Amor of White Energy eli Amor ERI,PU1,Sert,ROP,EESTIN VALIO

Minä ja Taru lähdettiin reissuun lauantaina puolenpäivän aikaan. Siitä sitten Kirstille ja matka jatkui kohti länsisatamaa.

Laivassa piti mennä tietysti syömään seisovaan pöytään. Onneksi ei kukaan ottanut kuvaa meikäläisen lohiannoksesta.








Tallinna oli paljon rauhallisempi kuin viikko sitten perjantaina. Silloin ei päästy koko satamasta ulos tuntiin. Niin nyt oltiin siinä ajassa käyty kaupassa ja päästy hotellille . Illalla käytiin taas lenkillä , meni kaksi valkoista ja kaksi mustaa. Eikä näkynyt eikä kuulunut kaukkarilaumaa. Nuoriso lauma kyllä pimestä metsässä käveli vastaan.Taskulapulla eroti hyvin kuin valkoiset,kun tulivat täysillä päin mutta Merliinin kanssa oli vähän toisin. Se poika ansaitsi lisää hejastimia. Ei riittänyt kaulapanta.

Tallinnassa oli maratooni ja se hiukan hankaloitti aamulla matkaa näyttely paikalle. Mutta hyvin löydettiin, välillä tosin meistä oli parhaiten kartalla Taru.



Mustissa olimme saaneet tuomari muutoksen ja mustikset arvosteli Gunnel Holm. Olin varma koko reissun että Merlin on liian kesken ja niin olikin . Täytyy miettiä jaksaisko tehdä vielä reissua, jos saisi Merliinille sen viimeisen junnusertin.

Esitin Bandin taas ja nyt ei ollut ihan helppo poika vietävänä, asiaan vaikutti osaksi kuin toinen uros tunkee perään liian lähelle.
Tuloksena hienosti uusi EESTIN VALIO!! Äijän poserauskuva alla.


Chilla sai kehästä Eh, karva on pahassa vaiheessa. Puolet koiraa on kokonaan ilman pohjavillaa ja toisessa puolessa sitä on paljon. Eikä venäläinen miestuomari lukeutunut Chillan suosikkeihin.






Amor sitten ottikin kaiken. Kuvassa on uusi Eestin valio tulossa pois kehästä Tarun kanssa.




Kuvia piti tietysti ottaa , mutta meikäläinen oli nyt mokannut .. en ollut ladannut kameran akkuja. Kuva sato jää tällä kertaa niukaksi. Ja osasta kuvia saan kiittää Kirstiä!


Koko ryhmä kuvassa, paitsi minä kameran takana.












Sisarukset istumaharjoituksissa puunrungon päällä.















Amor, jonka nimen eteen saadaan tästä eteenpäin laitta FI&S&EE CH


Hienoa Pappa ja Taru!





Ihan ei ilman kommeluksia selvitty tästä reissusta. Kirsti on ajanut Tallinnassa ruuhkassa, haettu uusia rittejä maratoonin takia jne. mutta nyt oli liikaa satamassa lähtöselvityksen puomi. Valitettavasti siitä jäi autoon ikävät naarmut. Tosin puomikin muutti muotoaan! Meikäläinen ei vaan vieläkään ymmärrä että mitä se puomi alhalla teki!!

Kiitos Marittalle ja Pauliinalle matkaseurasta.
Kiitos Kirsti taas! Teikäläisen kanssa on tuhottoman helppoa matkustaa. Kumpikin tietää miten toinen käytäytyy ja toimii.

maanantai 6. syyskuuta 2010




Voimia Marja-Riitta.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Tallinna 4.9.2010

Laitetaan nyt ensin tulokset ja sitten kertomusreissusta kaikkineen sattumusten kanssa.

Tuomari oli Milivoje Urosevic, Serbiasta.

Zornoi Iceman junnusert,VSP-JUNIORI,PU2
Bojai Ebonite sert,PN2 ,EESTIN MUOTOVALIO
Bojai Express sert,PU3, EESTIN MUOTOVALIO

Zornoi Illuzia junnusert,ROP-JUNIORI,PN1,VSP,EESTIN JUNIORIVALIO

Rop oli Hedin Frodo, onneksi olkoon. Frodo on hieno koira.

Oli mahtava päivä kaksilla sisaruksilla!


Minun olkapää leikattiin vajaa kaksi viikkoa sitten, ja trimmaus ei oikein sujunut sen takia. Kirsti oli ihana ja ajoi meille ennen lähtöä torstaina trimmaamaan Nitan, Merliinin ja Eliaksen. Kiitos Kirsti, en aina tietäisi mitä tehdä ilman sinua!!!
Pojat alla trimmauksen jäljiltä.

Merlin


Elias


Meitä lähti kaksi autollista, toisessa Kirsti ja minä sekä Iines,Merliin ja Nita ja toisessa Jani, Maarika Eliaksen kanssa.
Reissuun lähdin perjantaina puolenpäivän aikaan.Maarika ja Jani ajoivat suoraan Helsinkiin, minä Hämeenlinnaan Kirstin luo . Kirstin luona nopeasti kupit kahvia ja matka jatkui Helsinkiin. Olimme varautuneet ruuhkiin ja kyllä niitä olikin.
Laivaan päästiin aikamoisen odottelun jälkeen. Kun katseli autoja mitkä ajoi ohi, todettiin ettei montaa ollut Suomalaista. Ilmeisesti Eestiläiset työläiset palasivat kotiin viikonlopuksi.
Tallinnan satamassa oli vielä enenemmän ruuhkaa kuin Helsingissä. Kävi sääliksi välillä Jania Maarikan kanssa jotka koittivat ajaa perässä. Eestissä on ajaminen on oikea taidelaji, röyhkeys kannattaa.Ei voi jäädä arpomaan päästäisiinkö/mahdutaanko. Edes poliisit eivät olleet kohtelijaita autoilijoita,
kuin olimme keskellä risteystä. Eivät voineet päästää menemään. Edestä oli kurvattava.

Satamasta kuin päästiin pois rupesi liikennekin sujumaan. Sitten vaan kaupan kautta kohti hotellia. Kaupasta piti hakea juotavaa, sen verran janotti graavin lohen jälkeen. Olimme käyneet Kirstin kanssa seisovassa pöydässä laivalla syömässä.

Hotelli löytyi, matka tosin ei ollut niin nopea kuin ennen. Olivat päättäneet ruveta korjaamaan tietä n.10km ennen hotellia. Tie ei viimeksikään ollut hyvä, mutta nyt kuin koko asfaltti pinta oli poissa se muistutti perunapeltoa.

Tavarat huoneeseen ja koirien kanssa lenkille. Sateiseen pimeään metsään. Onneksi edes Kirstin avaimen perässä oli pieni taskulamppu. Siellä me sitten tyytyväisenä käveltiin pienen tuikun kanssa. Matkalla oli kuulunut vähän väliä koirien haukuntaa mutta kun se rupesi tulemaan lähemmäksi, meikäläinen kääntyi takaisin. Ilmoitin Kirstille, etten todella halua kohdata tässä valtiossa vartioivaa kaukkarilaumaa pimeässä märässä metsässä. Ja käsikin on sen verran kipeä etten varmaan edes puuhun pääse.Enkä luota juoksu lahjoihinikaan. On meikäläisellä vielä sen verran järkeä päässä.
Ilta meni porukalla minun huoneessa istuen ja parannellen maailmaa.
Aamulla olin 6 aikaa Kirstin huoneessa, lenkille,koirien tassujen kuivaus ja aamupalalle. Tai näin se oli suuniteltu. Kaikki toimi siihen aamupalaan saakka. Sitä ei ollut. Kaiken vääntämisen jälkeen saimme zompi nuorukaisen keittämään meille kahvia ja teetä. Maitoakin saatiin, riitti 3 kahvikuppiin. Ja kun Kirsti vielä kysyi leipää zompi toi puolikkaan pussin paahtoleipää ja antoi sen suoran Kirstin käteen. Meikäläinen ei enää voinut muuta kuin nauraa! Ei voita, ei makkaraa, ei mitään. Leipää pyysit ja sitä sait!



Hotellin pihassa piti vielä ennen lähtöä kuvata uusi lelu!







Ihan hotellin viereen on pari vuotta sitten tehty aika suuri tekojärvi. Nita koitti aamulla kertoa miten hauskaa sinneolisi mennä.









Näyttelypaikka löytyi helposti ja vähän kuin odotettiin kehätkin tehtiin. En voinut olla kuvaamatta kuinka lähelle Kirsti ajoi auton, ja kuvassa ei näy mutta kanttiini oli ihan auton takana.



Tuomarina oli joulupukkia muistuttava mies, kauhulla katselin kuinka edellisen rodun koirat eivät saaneet kuin eh:ta. Mustiksia oli ilmoitettu 8 kpl:ta. 3pentua ja 5 junnua/aikuista. Me saatiin kaikki mitä haluttiin. Hedin uros oli Rop, minkä tiesi jo ennen kehää. Tässä vaiheessa rupesi jo hymyilyttämään! Jännitys laukesi. Jee tuli kolme uutta valiota!!

Sitten oli pakko hyödyntää kaunista näyttelypaika ja ottaa ryhmä kuvia.




Helpompi Kirstin oli ajaa auto kehä viereen kun saada se pois sieltä. Vaati peruttamista ja veksaamista. Kun siitä selvittiin meikäläinenkin hyppäsi autoon ja jatkettiin pujottelua. Katsoin että edessä on iso pakettiauto takaluukku ylhäällä. Kysyin Kirstiltä, mahdutaanko alta? No ei sytyttänyt ennenkuin huomasi takaluukun olevan yläpuolellaan. Mahduttiin, mutta ei varmaan montaa senttiä jäänyt tyhjää väliin.





Ennen laivaan menoa aikaa riitti vielä käydä kaupassa metsästämässä punaista kukkoa ja rannalla kävelemässä koirien kanssa.

Vanhemmat sisarukset Nita ja Elias olisivat kumpikin mielellään menneet uimaan. Onneksi joku kerkesi aina kieltämään ensin.










Laivaan päästiin ja taas suuntasimme Kirstin kanssa syömään seisovaan pöytään. Laivassa oli tosi hiljasta ja niin oli myös seisovassa pöydässä. Olimme syöneet kylmän ja lämpimän ruuan ja istuskelimme juttellen pöydässä kunnes ruvettiin kuuluttamaan: Kirsti Pitkänen , Kirsti Pitkänen. Meikäläinen jo sielun silmissä näki, että koirat juoksevat pitkin autokantta. Eikun nopeasti infoon kerrosta alemmas. Huh, ei ollut mitään hätää, henkilökunta vain ilmoitti että auton ikkunat ovat auki. Juu ovat tarkoituksella, autossa on kolme koiraa. Ja takaisin syömään jälkiruokaa.
Kun olin päivän piruillut Kirstille elukasta mihin syttyi valo piti minunkin käydä sellainen ostamassa, vähän isompi tosin, TARULLE TULIAISEKSI!

Kiitos Maarika ja Jani matkaseurasta!

Ja Kirsti otetaan uusiksi ensi viikonloppuna eri kokoonpanolla. Kiitos jo etukäteen kun lähdet minua Tallinnaan viemään!!

torstai 12. elokuuta 2010

Lonkkakuvaus tulos

BOJAI GEYSIR eli Pipsa kävi lonkkakuvissa ja tulos oli A/A 0/0

Onnittelut Laitilaan!

maanantai 2. elokuuta 2010

Tallina 31.7-1.8.2010

Ennen reissua olin jo valmis lyömään hanskat tiskiin etten lähde lainkaan. Auto tykkäsi hajota eikä tietysti tullut kuntoon yksinkertaisesti.
Perjantaina ennen lähtöä vietin osan päivästä Porissa päivystyksessä, Tarun ranne oli murtunut. Sitten piti vielä astuttaa narttu Alekilla. Ei nukuttu montaa tuntia kuin lähdettiin ajamaan Kirstin luo.
Vastoinkäymisistä huolimatta lähdimme matkaan Kirstin pihasta 6 aikaan.
Matkalle lähti Alek(isä), Darja(äiti),Merlin(poika) ja Iines(tytär) oikea perhematka. Kirstin ja minun lisäksi matkaan lähti Taru.
Matka meni hyvin ja laivassa emme joutuneet ottamaan koiria kanelle(mitä olimme luulleet). Kiitos viileämmän sään!

Näyttely paikalle löysimme ilman harhaan ajamista. Ihme, navi ei halunnut toimia ja eikä Tallinnan karttaa mukana. Oli Kirstillä suunta selvillä!!

Taru Merliinin kanssa kävelemässä.


Näyttelyalue.

Paperi asiat ja numerolaput saimme todella sujuvasti. Olivat valmiiksi laitettu kuittien kanssa.
Sitten alkoi se kiitettävä odottaminen , aurinko porotti ja tuomari arvosteli rauhalliseen tahtiin Tuomarina lauantaina oli Elena Belkina, Venäjältä.
Mustia oli ilmoitettu 7 kpl.
Merlin oli tuomarin mielestä vielä liian kesken, sai EH:n. Mitä myös on. Meidän Kelju K. Kojootti. Iines sisko pärjäsi paremmin ja sai junnu sertin, ollen myös Rop junnu.

Alek oli tosi väsynyt , liikkui kyllä hyvin mutta laiskasti. Olin kehän laidalla aivan varma että Pirat Kirsin kanssa menee edelle. Mutta ei . Urokset voitti Frodo Hedin kanssa, Alek toinen ja Pirat kolmas.
Jipii Alek sai Eesti sertin ja siitä tuli myös Eestn valio!
Darja sai myös sertin, ollen myös VSP ja Darjasta tuli myös Eestin valio!!




Hirvittävä härvelli, mitä koitin saada Kirstin ostamaan. Koitin perustella kuinka paljon käppänän pennut siitä pitäisi.




Ostosten jälkeen ennen hoteliin menoa lenkitimme koiria mahtavissa kangasmaastossa. Tosin osa niistä metsistä oli "kaatopaikkoja"













Koko ryhmä: Merelin ,Alek,Darja ja Iines.









Alek oli tätä mieltä! Hän ei jaksa enää. Oli pojalle liikaa juoksunen narttu huushollissa, astua parituntia ennen reissua , matkusta ja vielä on lämmintä.
No ei poika niin väsynyt ollut kun kuvassa, mutta näki että vähempikin olisi riittänyt.



Huoneet olimme varanneet safariparkista entisestä trap:ista.N.30kilometrin päästä Tallinnasta.Olemme olleet monta kertaa ennenkin siellä yötä. Huoneet ok, rauhallinen ympäristö ja koirien kanssa lenkkimaastoja.


Sovimme Kirstin kanssa että laitetaan aamulla kellot soimaan 7:ksi. Sopi meikäläiselle hyvin, nousen mielelläni.
Herään aamulla siihen ,kun Kirsti oli tullut Tarun ja minun huoneeseen ja kyselee että lähdettäiskö lenkille. Kirsti vei Alekin erikseen ja minä jäin laittamaan vaatteita päälleni. Kun tajuan mitä kello on,6 aamulla hetken mietin Pitkäsen tainnuttamista. Jälkeen päin selvisi ettei edes Kirsti tiennyt mitä kello on.
Olen vuoden saannut kuulla kun Kirstin kanssa Norjan reissulla rupesin pakkammaan aamulla 7:ltä. No ei se mitään Kirsti saa kuunnella seuraavan vuoden ... seitsämän on PALJON myöhemmin kuin kuudelta!


Sunnuntaiksi oli ilmoitettu 8 mustaa ja tuomari oli Dusan Paunovic, Serbiasta. Nuori miellyttävän näköinen mies, tai ainakin Kirsin ja Kirstin mielestä. Alla olevissa kuvissa on KeljuK kojotti eli Merlin 9,5kk ikäisenä.







Merlin oli ensimmäisenä meidän koirista vuorossa saaden junnu sertin! Jipii!
Alek sai armahduksen ja sai olla autossa nukkumassa. Urokset voitti Frodo, Pirat toisena saaden sertin . Onnea uudelle Eestin valiolle,
Merliini oli kolmas.
Iines sai toisen junnusertin ja joutui kilpailemaan äitiään vastaan paras narttukehässä. Pikkulikka yllätti ja voitti äitinsä. Iines oli VSP häviten Rop kehässä Frodolle.
Tässä viralliset tulokset:
Free Choice Charodeika Vesna: la pentu -ROP, su pentu -ROP
Zornoi Iceman:la EH1, su JUN ERI1, JUN-SERTTI,JUN-VSP, PU3
Solnyshko Yasnoe s Voznesenskogo Psada:su JUN EH2
Zornoi Illuzia: la JUN ERI1, JUN-SERTTI, PN2,JUN-ROP, su JUN ERI1, JUN-SERTTI ,JUN-ROP,PN1, VSP
Gangster Yablunevyi Tsvit: la AVO ERI1, PU3, su AVO ERI1, SERTTI, EE, CH PU2
Free Choice Bogdan Gavrilych: la VAL ERI1, PU1, ROP, su VAL ERI1, PU1, ROP
Setextra Alek: la VAL ERI2, PU2, SERTTI, EE CH
Gårdarikets Darja Zornoi:la VAL ERI1, PN1, SERTTI, EE CH, VSP, su VAL ERI1 PN2

Ennen laivaan menoa olimme kävelemmässä koirien kanssa rannalla. Ja pakko oli napsia kaiken näköisiä ryhmä potretteja.


Aiti ja lapset.



Taru ja nelikko.











Ja nelikko sekä taustalla Tallinnan kaupunki.

Reissu meni paljon paremmin kun uskasin odottaa. Kiitos Kirsti taas! Teikäläisen kanssa on helppo matkustaa!! Eikun uutta reissua suunittelemaan..

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Mustispäivä 17.7.2010

Kiitos kaikkille osallistujille, vietimme leppoisan päivän upeassa paikassa.

Meikäläisen runosuoni on nyt kyllä tyrehtynyt! Menkää katsomaan Kirstin ja Marittan blogeihin isommat selvitykset päivästä!







"BH-kokeen"ilmoittautuminen







Sarin ja Boriksen tyylinäyte juoksussa seuraamisesta.





Vinski esittää miten valkkari osaa seurata Jennin kanssa.







Melkein koko porukka koossa.




Päivän ihana loppu. Doris, Darja,Ines ja Manta uimassa Kirstin ja meikäläisen kanssa. Manta oli uimassa toista kertaa elämässään ja hyppäsi laiturilta perään!



Kirstin, Pauliinan ja minun koirat juoksivat keskenään lopuksi. Laitettiin kolmen talon koirat yhteen ilman mitään. Hetkeksi saimme porukan pysähtymään, tosin Merliin on jo kerinnyt poistua kuvasta.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Gällivare 10-11.7.2010

Matka alkoi puoli kuuden aikaa perjantai ilta meiltä. Autoon lastattiin mukaan 3 ihmistä ,Maarika,Taru ja minä sekä 3 koiraa Amor ,Elkku ja Nita. Vähän hirvitti kun tiesi että kilometrejä on edessä paljon, n.tuhat ja tiesit aamuksi on perillä oltava jos kehään haluat mennä.
Viime vuonna kun olin Kirstin kanssa viimeiset parisataa kilometriä olivat hirveitä,tie oli järkyttävässä kunnossa. Onneksi joku jostain tiehallinnosta oli tehnyt jotain ja sai laskea menemään.
Porista lähti perhe paria tuntia aikaisemmin kohti Gällivarea, soitettiin matkalla muutamia kertoja ja he olivat saaneet kunnon sateita pisin matkaa. Meikäläistä onnisti ei satanut vettä koko matkan aikana eikä näkynyt poroja. Kettuja tosin niidenkin edestä.



Perillä oltiin neljän aikaa aamusti. Koitettiin nukkua autossa. Maarika ja Taru siinä jotenkin onnistui. Minä en saanut unta ja lähdin kävelemään koirien kanssa. Näyttelypaikan keskellä on lampi ja jo viime vuonna koitin kuvata mustajoutsen pariskuntaa. Viiden aikaa aamulla oli rauhallista ja joutsenet tulivat tosi lähelle ihmettelemään minua ja koiria. Olivat ne kauniita.



Kehät alkoivat lauantaina kymmenen aikaa. Ennen mustia oli 22 koiraa. Näyttelyyn oli ilmoitettu kolme mustaa, mutta toista valio urosta ei näkynyt.
Kuvassa "neidit" ovat keskittyneitä ennen kehää.



Nita oli Rop ja sai Cacibin , Elkku oli VSP saaden myös Cacibin.


Kuvassa Nita on ryhmässä Tarun kanssa.
Kuvassa on myös Anitta Lorun kanssa,joka voitti ryhmän, ollen myös BIS2.





Ajelimme Gällivarassa ja pakko oli ottaa kuvia tunturin laelta.
Kuvassa Amor ja Taru.







Sitten Elkku ja Maarika.



Porukka oli ehtoosti tosi väsynyt , ei paljon puhetta kulunut kun pääsimme hotellihuoneeseen. Meikäläinen sammui varmaan ensimmäisenä. Aamulla kello soitti kuudelta, ei olisi jaksanut nousta vaikka oli nukkunut 9 tuntia putkeen.


Sunnuntaina oli vuorossa Amor. Kuvassa herra pappa kehässä Tarun kanssa.






Amor oli PU1 ja sai Sertin. Ollen VSP.
Rop oli myös Suomesta FI JV-o6 FI&EE CH Mihela's Gentle Miracle.
Kumpikin tuli myös Ruotsin valioksi.


Sitten alkoi se kotimatka, Suomesta sain puheluita että kuumaa riittää. Mietin miten koirat kestää matkan. On juu autossa ilmastointi, mutta ei todellakaan mikään hirveän tehokas.



Matkalla Ruotsin puolella pysähdyimme ottamaan kuvat koirista ruusukkeiden kanssa ja uittamaan ne .


Ensimmäisenä Nita.





Sitten Amor joka tuntuu sanovan,enkö olekkin hyvä poika?






Ja viimeisin ruusuke kuvissa Elkku.








Uitettiin kaikki koirat ennenkuin jatkettiin matkaa. Tosin Nitaa oli vaikea saada pois joesta. Välillä pelkäsin että ui niin kauas että virta vie.







Viimeiseksi täytyi vielä napata kuva napapiiriltä.








Koirat jaksoivat kotimatkan hyvin. Auttoi uitto ja se ilmastointi sekä juotettiin herrasväkeä paljon. Tosin niin tuli itsekin juotua.
Kotona oltiin yöllä kahden aikaa. Kyllä oma sänky tuntui mukavalta!