lauantai 29. toukokuuta 2010

Harjavalta 29.5.2010

Amori oli 17 muun valkarin kanssa näyttäytymässä tuomarille, Kavcic Blaz.(Slovenia)


Tuloksena oli Eri1,Pu1,VSP.
ROP oli Angry Brigade's Spittfire.





Kuvassa Taru, Paula, Amor ja Amorin lapsenlapsi Kira.


Oppisin mikä hyöty on kamerasta missä on 30 kertainen optical zoomi.Olen ottanut kuvan kehän toiselta puolelta.

torstai 27. toukokuuta 2010

Mätsäri Pori 26.5.2010

Jostain syystä tarvitsin uuden kameran ,rakas lapsi Merliini "vähän" muotoili vanhaa.
Ajattelin yhdistää kaksi asiaa, hakea kameran Porista ja Taru pääsee Chillan kanssa mätsäriin. Chillaa ei ole hirveästi kuskattu missään ja mätsärit ovat mukavia sosialistamispaikkoja.



Tässä muutama kuva , pääsin heti harjoittelemaan kameran käyttöä.








Chilla ja Taru voittivat punaisten pennut sekä Best in Show kehässä vielä pentu jaksoi esiintyä ollen 1.






Kuvassa tuomarit,Chilla ja Taru . Onneksi olkoon !! Minun varmaan tarvitsee kohta tehdä Tarun koirille oma palkintokaappi!
Mätsäri oli Satakunnan Eläinsuojeluyhdistys ry järjestämä. http://www.satesy.fi/

maanantai 17. toukokuuta 2010

Mynämäki 16.5.2010

Kun keväällä mietittiin Pauliinan kanssa Mantan ja Bandin näyttelyitä tuntui tosi hyvältä idealta mennä peräkkäisinä päivinä näyttelyyn. Voin kertoa että eilen aamusti kun kello soitti kuuden aikaa ja illalla olit tullut kotiin yhdeksän aikaa idea tuntui tosi huonolta. Ja kun siihen lisättiin järjetön helle mikä söi koiria ja meitä ihmisiä.


Uskomattoman hyvin Manta jaksoi. Nuori narttu ,rumpaa koko viikonloppu.





Neiti on helppo esittää ja viihtyy kehässä.











"Saalis" oli ERI1,PN1,VSP,Sertti








Bandi jaksoi helteet paremmin kuin Manta. Ja juoksi vielä Mynämäelläkin pienessä kehässä täysillä. Välillä tuntui ettei kehä riitä ja minulta loppuu voimat.















Bandin "saalis" oli ERI1,PU1,ROP,Sert, FIN MVA


Tavoite saavutettu,eli Bandista valio. Nyt joudun sanomaan että oli helpompaa kuin luulin. Onneksi olkoon Bandi,Pauliina ,Markus ja Jessica!

Kuvista saan kiittää kummityttöäni Jessicaa. Käytit kameraa hyvin, KIITOS!

Pauliinalla on ollut uskomaton viikonloppu valitettavasti se loppui siihen että satutti kätensä. Sain eilen illalla soiton että Pauliina on menossa Poriin ensiapuun. Siellä kuvissa selvisi, että kämmen selästä nimetömän sormiluu oli täysin poikki, toivottavasti selvitään ilman leikkausta.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Erikoisnäyttely 2010

Kun aamulla ennen 7 lähdin ajamaan Kirstille en olisi voinut uskoa mitä päivä toisi tullessaan. Erkkariin oli ilmoitettu 36 koiraa. Uroksia 16 ja narttuja 20.
Ja heti etten unohda KIITOS kuvista Jani ja Pauliina. Kiitos Kirsti kaikesta ja siitä että hoidit minut pois näyttely paikalta etten jäänyt sinne harhailemaan puhelin kädessä.

Päivä muodostui kuumaksi, itseasiassa luulen että moni poltti itsensä!Minä ainakin. Ei kukaan olisi voinut uskoa, että toukokuun puolessa välissä voisi olla niin kuuma. Varjoja ei hirveästi näyttelypaikalta löytynyt, mutta koirat kestivät sen hyvin.
Tuomarina toimi Kari Järvinen. Me olimme hiukan etukäteen pohtinut että minkälaisista hän mahtaa pitää mutta emme olleet päässeet päättelyssä mihinkään. Sanoin viikolla vielä että hyvä jos koirat erin saa.
Tuomari työskentely oli todella ammattitaitoista, ottaen huomioon koirat, esittäjät ja yleisön. Erityisesti ihmiset pitivät tuomarin tavasta kertoa jokaisesta koirasta yleisölle.
Niinkuin yksi mies sanoi ;Nyt minäkin ymmärrän millä perustella nauhoja tulee.



Alek tuomarit katseen alla.Olin yllättynyt kuinka pirteä Alek jaksoi olla helteestä huolimatta! Alek ei varmaan ollut tarpeaksi leveä tuomarin makuun,mutta kehui todella paljon sivukuvaa. Alek sijoittui valioluokassa toiseksi ja paras uros kehässä neljänneksi. Kiitos Jani Alekin esittämisestä parasurosluokassa.



Olin luvannut Pauliinalle trimmata ja esittää Bandin. Ja hyvin se menikin . Tuloksena avoimenluokan voitto,parasuros kehässä toiseksi ja sertti. Bandi on itsevarma uros jota ei paljon tarvitse laittaa seisomaan .
Olin uros kehän jälkeen todella hyvällä tuulella poikien pärjäämisestä.

Paras uros oli BALT JW08,FI<&LV&EE CH,FINW&NORDW09,LTW10 Free Choice Bogdan Gavrilych. Onnea Hedi!
Kolmas oli Bandin poika Zornoi Graf Boris komea juniori. Onnea Sari!

Manta voitti junioriluokan mitä en olisi uskonut. Kirstin ja Janin juniorit olivat hyvän näköisiä neitokaisia.
Kun mentiin paras narttu kehään en katsellut ympärilleni vaan koitin huolehtia että Manta seisoo ja liikkuu kauniisti. Manta oli juniorinarttu ja sen takia olin ensimmäisenä.En vieläkään tiedä missä vaiheessa tuomari oli muuttanut narttujen järjestystä minun takana.
Olin täysin hölmistynyt kun tuomari sanoi minulle ykkönen. Siis mitä? ajattelin. Ennenkuin ymmärsin minulle piti vielä täyttää kädellä ykköspallin suuntaan.

Kuva on paras narttukehästä.


Tässä sitten prinsessan kuvia. Minun "täydellinen" amatsooni. Amatsooni nimen neiti sai jo syntymä hetkellä, kun oli paljon suurempi kuin muut ja ei meinannut tulla ulos.




















Jos paras narttu kehässä olin ällistynyt, niin olin myös roppi kehässä. Varmaan otin roppi ruusukkeen vastaan suu auki. Minun pieni vauva voitti multi champpioni uroksen.
Ei ne silmät ihan kuivana pysyneet.(vaikka koitin Kirstille niin väittää)


Kehän jälkeen tuomari toi minulle erikoispalkinnon, bonuksen niinkuin hän sanoi. Sain hopeisen mustaterrieripinssin venäjältä.Uskomaton päivä!

Rauma 15-16.5.2010


Bojai Gnom eli Julle kävi Rauman näyttelyssä lauantaina esittäytymässä tuomarille Beata Petkevica .
Tuloksena Eri1,PU2,Sert
Onneksi olkoon Maria! Ja kiitos Niina kun kävit nuoren herran esittämässä! Pojan isä oli ROP. Onneksi olkoon Torsti ja kotiväki!

Sunnuntaina Amorin tytär Hilla (BRICILLA) oli valkoisten kaunein tuomari Harto Stockmarin mielestä! Onnea Paula ja Hilla!

tiistai 11. toukokuuta 2010

PORI 8.5.10

Amor oli ilmoitettu Porin näyttelyyn ja tietysti minun piti olla muualla. Olin lupautunut viedä demo hevosen hevoshieronta kurssille. Onneksi Ulla lupasi viedä Tarun ja Amorin näyttelyyn. Ulla oli ollut töissä edellisen yön ja pääsi aamulla kuudelta pois töistä.

Minä kyttäsin kelloa ja ihmettelin miksi ei tuloksia kuulu. En malttanut odottaa ja soitin;Me ollaan jo tulossa pois! Kehä on jo ohi. No miten kävi?

Niiltä kahdelta ei meinannut saada kunnollista tietoa. Mutta lopulta selvisi. Amorista tuli SUOMEN MUOTOVALIO.

Jälkeen päin selvisi että parivaljakko oli hakenut lätyt ja Amorille makkaran kehän jälkeen. Olivat meinanneet ettei ole kiire ilmoittaa minulle! Piruiluista huolimatta suuri kiitos Ulla!!!

Virallisesti Amor oli PU2,sert. ROP oli Amorin poika DRAGONHILL NAHUM.
Chillan veli oli Pentu Rop

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Somero 2.5.2010


BOJAI GROMKAJA AMATSON eli Manta suoritti ensiesiintymisensä näyttelykehässä , Marianne Holmin arvosteltavana. Tuloksena oli hienosti sertti ja VSP.

Rop oli Zornoi Graf Boris ja Alek jäi PU2.